Asiakaspalautteet

Asiakaspalautteet:

Käytämme sähköistä laskutusta, jonka vuoksi suurin osa laskuista päättyy suoraan talouden hallintajärjestelmään. Kuitenkin aina välillä joku viranomainen tai muu taho keksi lähettää kirjepostia. Suomessa lain mukaan maksuhuomautus tulee paperilla. Tällä kertaa sitäkään ei saapunut, vaan Tratta-kirje, ja kuten yrittäjät tietävät, se on pelottava lappu.
Onneksi oli Fiksupostin Tratta-vahti, sillä muuten tärkeä maksu olisi mennyt ohi ja aiheuttanut ikävän merkinnän. Siihen nähden toi euron maksu kuussa on ihan mitätön.

Tanja Turpeinen, Helsinki

Reissujuna

Teen freelancer-suunnittelijana duunia himasta. Ennen työpostit oli aina hukassa ja sekaisin perheen muun postin kanssa. Myös puhelin keskeytti aina keskittymisen. Nyt saan kaiken postin ja kaikki soittopyynnöt sähköisesti vastaan. Kiitos Fiksuposti!

Matti Lemmetyinen, Espoo

Paras palvelu mitä Suomesta saa.

Eliise Smirnova, Pärnu

Työni vaatii paljon keskittymistä, joten Fiksupostin puhelinvastaaja on ihan paras.

Ilkka Virtanen, AD, Lahti

Matkustuspäiviä tulee parhaimmillaan yli 200 vuodessa. Fiksupostin ansiosta ei jää enää yhtään laskua makaamaan postilaatikkoon tai työpöydälle. Perintäkirjeitä en ole nähnyt sen jälkeen, kun aloin saamaan postin sähköisesti.

Erik Karlsson, Vaasa

Rakennusalan työt Suomessa vaatii paljon aikaa. Paperityöt ovat tähän päälle hyvin raskaita. Onneksi postit ja puhelut tulee Fiksupostin kautta. Elämä helpottuu paljon.

Martin Tamm, Tallinn

Kiitos Fiksuposti! Etsin kaltaistanne palvelua pitkään. Kaikissa muissa tosi kova hinta ja ihan turhia palveluita, joista joutuu maksamaan turhaan.

Pekka Korhonen, Helsinki

Kyllä tässä herää kysymys, että miten Posti on ryöstänyt ihmisiä kaikki nämä vuodet. PL-osoite maksaa tuplasti mitä tämä ja sieltä saa hakea postit ihan itse. Pahimmassa tapauksessa saa vielä koronan matkalla

Teppo Nieminen, Turku

Meillä tulee kaikki laskut sähköisesti. Tai no melkein kaikki. Nimeltä mainitsemattomat puhelinoperaattorit ainakin osaavat aina silloin tällöin lähettää laskun ihan miten sattuu. Ja toki tätä sattuu muillekin. Tällöin posti seikkailee missä sattuu ja yleensä tulee sitten kerralla ensimmäinen ja toinen karhu sekä tratta. Reklamaatio on syytä päästä tekemään heti, koska tratta ja jopa kolmenumeroiseksi nouseva myöhästymislisä. Onneksi Fiksuposti laittaa postin välittömästi sähköiseen muotoon, kun se löytää perille.

Timo Karhu, Lappeenranta

Eräänä kesänä lomaillessani oli sähköyhtiö toimittanut minulle 30 euron laskun. Palattuani työpöydän ääreen, oli laskuun tullut yksi nolla lisää. Tältä oltaisi välttytty, jos posti olisi tullut sähköisesti perille. Onneksi jättiläiseksi kasvanut perintälasku oli kuitenkin sopimuksen vastainen. Vaan kyllä siinä sai soitella ja naputella viestejä aiheen tiimoilta ihan koko rahalla. Että onneksi on Fiksuposti.

Maija Lahtinen, Pori

Meillä ehti olla vuoden päivät PL-osoite, kunnes yhtäkkiä laatikossa ei ollut kirjeen kirjettä, vaan tulostettu viesti Postilta. Siinä kerrottiin, että sopimus oli päättynyt. Ja, että alla olevasta verkko-osoitteesta voi uusia tilauksen. Osoite oli seitsemän riviä pitkä ja tosiaan tulostettu. Kysyin, että miksei tätä laitettu minulle sähköisesti, kuten yleensä nämä verkko-osoitteet olisi hyvä. Ja olisi siinä samalla voinut ilmoittaa tilauksen päättymisestä. Kun onhan heillä yhtiön tiedot olemassa. Ei kuulemma ollut resursseja sellaiseen. Siihen kuitenkin oli, että palauttivat kaikki postit lähettäjille ja mikäli jostain ei lähettäjää löytynyt, niin se lähti Jyväskylän selvitysosastolle. Samana päivänä löysin Fiksupostin, enkä ole hetkeäkään haikaillut menneitä.

Mikko Mäkinen, Vantaa

Translate this page here »