Miksi osakeyhtiö?
Vaikka voit toimia kauttamme kevytyrittäjänäkin, osakeyhtiö tuo turvaa yhdessä yrittämiseen. Osakeyhtiön varat ovat kokonaan erillään omistajien varoista, ja omistajat ovat vastuussa yhtiön velvoitteista vain sijoittamallaan pääomalla. Asiantuntijamme hoitavat osakeyhtiön perustamiseen kuuluvat kiemurat puolestasi.
Osakeyhtiön vahvuudet:
- Osakkailla, eli osakeyhtiön omistajilla on yhtiön toiminnasta rajoitettu vastuu. Tämä tarkoittaa, että osakkaat ovat vastuussa yhtiön toiminnasta ja veloista vain sijoittamansa pääoman kautta.
- Osakeyhtiön varat ovat täysin erilliset sen omistajien varoista. Mikäli yhtiö esimerkiksi ajautuisi konkurssiin, voivat omistajat menettää vain sijoittamansa pääoman, eivät henkilökohtaista omaisuuttaan.
- Osakeyhtiö maksaa tuloksestaan yhteisöveroa, joka on tasavero, kun taas henkilöosakkaat maksavat omista tuloistaan progressiivista ansio- tai pääomatuloveroa. Tämä on merkittävä veroetu etenkin, mikäli yhtiön tulos nousee korkeaksi.
- Osakeyhtiöllä ei enää tarvitse olla alkupääomaa!
- Osakeyhtiö voi ottaa vastaan sijoituksia, joita et voi saada toiminimi- tai kevytyrittäjänä

Valmisyhtiö
Valmisyhtiön haasteet ovat siinä, että uuden hallituksen myötä voi pankkitili sulkeutua, ennakkoperintärekisteriin pääsy hankaloitua ja yhtiön vapaaehtoisten vakuutusten saanti vaikeutua. Fiksupostin yrityspalvelu hoitaa sinulle, sinun kanssasi, yrityksen pystyyn siten, että yhtiö on ennakkoperintärekisterissä, sillä on pankkitilit ja myös vakuutukset ovat kunnossa.
Meillä on kiireisille asiakkaille aina varattuna tiimi, joka hoitaa yhtiön heti toimintakuntoon. Perustamme yhtiöt aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Vain siten voi varmistaa, että yritys on puhdas ja toimintakykyinen. Tämä on nopein ja varmin tapa aloittaa yritystoiminta. Monien eri alojen yrittäjät ovat hankkineet osakeyhtiönsä meiltä nopeasti ja edullisesti. Meillä on tarjolla jatkuvasti puhtaita ja toimintakykyisiä yhtiöitä – tarvittaessa myös vanhempaa vuosikertaa.

Yrityksen perustaminen Suomeen ilman Suomen kansallisuutta
Jos haluat työskennellä yrittäjänä Suomessa ja olet jonkin muun kuin EU-maan tai Pohjoismaan kansalainen, tarvitset yrittäjän oleskeluluvan. Jos haluat perustaa Suomeen start-up yrityksen, tarvitset start-up-oleskeluluvan. Oleskelulupaa täytyy hakea ennen kuin tulet Suomeen.
Yritystoimintasi pitää olla kannattavaa, ja toimeentulosi pitää olla turvattu yritystoiminnasta saamillasi tuloilla. Jos yrityksesi on startupyritys, jolla ei ole vielä liikevaihtoa, voit todistaa riittävän toimeentulon muilla tuloilla. Oleskelulupaa ei myönnetä sen perusteella, että omistat yrityksen. Sinun pitää itse työskennellä yrityksessäsi Suomessa, jotta voisit saada oleskeluluvan. Lue yrityksen perustamisesta InfoFinlandin sivulta Yrityksen perustaminen Suomessa.

Pyydä maksuton kartoitus miten voisimme olla avuksi!
Fiksuposti
3335814-8
PL 13
00561 Helsinki
+358 2 48092462
asiakaspalvelu@fiksuposti.fi